Luku II, osa 10. Citykana

Harmistuneena epäonnistuneesta photobomb yrityksestään, Väinö oli selannut päivän lehdet tavanomaista tarkemmin. Väinön kohdalla muutos ei paljoa vaatinut, sillä hän oli viime vuosina tottunut saamaan kaiken tarpeellisen tiedon netin välityksellä. Painetussa lehdessä oli kuitenkin paljon sellaisia uutisia ja artikkeleja, joita hän ei olisi nettiversiosta vaivautunut klikkaamaan, mutta paperille painettuna herättivät mielenkiinnon. Tässä versiossa kun ei uutista tarvinnut erikseen avata, vaan koko teksti oli heti silmien edessä. Ilmeisesti kunnollisten uutisaiheiden puutteessa lehti oli julkaissut melko paljon yleisönosaston kirjoituksia, jotka kaikki koskettivat, ainakin kirjoittajien sanavalintojen perusteella, kaupungin tämän hetken tärkeintä ongelmaa: Villiintyneitä kanoja. Koko kanagate oli aivan uutta tietoa. Väinö ei tiennyt kanoista juuri muuta, kuin että ne asuivat maalla joko häkeissä, lattiakanaloissa tai virikekanaloissa, ja ne tuottivat kananmunia, joita käytettiin ruokana monissa eri muodoissa. Kuulemma niitä tarvittiin myös leivonnassa, mutta siitä aiheesta ei Väinöllä ollut sen parempaa tietoa, kuin miltä valmiit leivonnaiset näyttävät ja maistuvat. Hänen oma suosikkinsa oli rommipallo, joka oli ilmeisesti kookoksella ja suklaalla kuorrutettu sekä rommilla maustettu taikinapallo. Tarvitaankohan siihen kananmunaa? Ja mitä tarkoittaa virikekanala? Näytetäänkö siellä kanoille videoita kauniista maisemista, vain onko niillä paremmat liikuntavälineet, kuten juoksupyörä ja uima-allas? Väinön ajatukset eivät tahtoneet millään pysyä asiassa, kun mielikuvitus lähti kanamaiselle pyrähdykselle. Hän kertasi pikaisesti mielessään, mitä oli oppinut tapauksesta. Kyseessä oli ilmeisesti Ranskasta tuotu ruskea kanalaji. Ne olivat joko omatoimisesti onnistuneet karkaamaan kanaloista tai sitten ne oli päästetty tahallaan vapaaksi. Tätä tahallista tai tahatonta kanojen vapautusta luontoon tunnuttiin palstalla käytettävän lyömäaseena katsantokannasta riippumatta. Nyt kanat olivat levittäytyneet maaseudulta kaupunkiin asti ja alkaneet aiheuttaa tuhoa istutuksille. Lisäksi normaalisti säikyt kanat olivat muuttuneet aggressiivisemmiksi ja hyökänneet kissojen ja koirien, sekä todistamattomissa tapauksissa myös lasten, kimppuun. Tätä tilannetta siis kirjoituksissa ruodittiin. Väinö oli kuvitellut olevansa taitava sanojen käyttäjä, mutta kirjoituksissa käytettiin niin äärimmäisen eläväistä ja vivahteikasta kieltä, minkä lisäksi sanoille tuntui löytyvän jatkuvasti uusia merkityksiä, että Väinön kuvitelmat omasta osaamisestaan haihtuivat ”kuin kanan höyhen takkatulen loimussa” (metafora lainattu yhdestä yleisönosaston kirjoituksesta). Jokaista näkökulmaa lytättiin surutta mitä alhaisimmilla kommenteilla, joista ”kananpaska” kuului hienostuneimpaan päähän. Kirjoittajia verrattiin niin mielikuvituksellisilla sanankäänteillä, että niistä rakennettu kuva saisi Picasson maalaukset vaikuttamaan tavanomaisilta kukka-asetelmilta. Raivokkaiden kirjoitusten takaa alkoi hahmottua kolme pääasiallista osapuolta lukuisten ”kyllä, mutta” kommentoijien seasta: Kanoja vihaavat metsästäjät ja ”maalaiset pysyköön maalla”-osasto; kaupungistuneet luonnonsuojelijat ja muut ympäristöaktivistit; sekä kaikkien muiden sylkykuppina olevat viranomaiset. Keskustelun keskeisin aihe vaikutti olevan se, mitä villiintyneille kanoille pitäisi tehdä. Viranomaisten yksiselitteinen kanta on, että ”asiaa pitää selvittää”. Luonnonsuojelijat haluaisivat perustaa kaupunkiin kanoille viheralueita, joissa ne voisivat turvallisesti elää. Kanojen turvallista liikkumista pitäisi edistää kieltämällä autoilu tietyillä katuosuuksilla sekä valmistamalla tunneleita vilkkaimpien teiden alitse. Ajatus tunneleista nosti esille kysymyksen, miten kanat saadaan käyttämään niitä? Kanojen oletetaan kykenevän lentämään teiden yli, mikäli niille tehdään keinotekoisia ”hyppytorneja” teiden varsille. Tästä oli Soomen ainoa vielä virassa oleva laskuvarjojääkäri hermostunut, sillä hänen hyppytorninsa oli huollon puutteiden takia asetettu käyttökieltoon: ”Mutta kanoille kyllä löytyy harjoituspaikkoja. Tehdään niille vielä pienet laskuvarjot ja palkataan ne meidän uudeksi taistelujoukoksi!” Ei liene yllättävää, että useat olivat valmiit metsästämään kanoja, joko ruoaksi (cog au vin oli selvä voittaja annosehdotuksista, vaikka siihen nimensä puolesta pitäisi olla kukkoa eikä kanaa) tai huvin vuoksi. Jopa kannan harventamista kannattavat tuntuivat olevan eri mieltä sopivasta metsästystavasta. Kaupungissa kun ei ollut soveliasta räiskiä haulikolla, eikä ansoja voinut asetella lemmikkien takia, joten ainoaksi toistaiseksi hyväksytyksi menetelmäksi oli kelpuutettu haavi. Lisäksi kanoja ei saanut ottaa hengiltä paikan päällä, sillä pelättiin, että joku lapsi saattaisi nähdä kanan teurastuksen ja järkyttyä siitä. Kovin oli oudoksi kaupunkimaisema muuttumassa.