Luku I, osa 4. Väino I

”Väinö!” Neiti Neuvosen huuto kuulosti lähinnä rääkäisyltä. Hän säikähti sitä niin suunnattomasti, että paiskasi läppärin kannen kiinni suhteettoman lujaa. ’Toivottavasti se ei hajonnut’, hän mietti laittaessaan läppärin kainaloon ja noustessaan ylös kirjaston sikarituolista, jossa hän oli loikoillut poikittain. Ehkä hän vielä oli mielessään pieni poika, joka pelkää jäävänsä kiinni jostain kielletystä, kuten väärästä istuma-asennosta, joka ”ei sovi kuninkaalliselle” neiti Neuvosen mukaan. Onhan noita vääräsäärisiä ja muita liian läheisistä sukulaissuhteista johtuen sairaina syntyneitä kuninkaallisia nähty historiassa ennenkin. Hän ei ihmeemmin eroaisi joukosta vaikka selkä olisikin hieman kumara liiasta tietokoneella pelaamisesta. ”Täällähän sinä olet. Onko nuori herra unohtanut miten kelloa luetaan kun ei ruoka-aikaan osaa pöytään istua?” Neiti Neuvonen kuulosti tänään tavanomaisen äksyltä ja Kuningas Väinö I käyttikin perinteisen pahoittelulitaniansa saadakseen rauhassa kävellä ruokahuoneeseen. ”Hmph, no, olkoon. Väinö laittaa tossua toisen eteen ja menee syömään ennen kuin ruoka jäähtyy. Minä syön siinä samalla niin saadaan heti ruoan jälkeen aloitettua kanslian raporttien lukeminen”. Harmistuksesta tuhisten Väinö jätti tietokoneensa pöydälle ja lähti laahustamaan kohti ruokahuonetta. ”Väinö ei raahaa niitä kenkiään”, neiti Neuvonen ohjeisti hänen selkänsä takana. Hän ei tiennyt, ärsyttikö häntä enemmän kuninkaan kanslian tylsääkin tylsempien ja sisällöltään turhaakin turhempien raporttien lukeminen vai se, että neiti Neuvonen kutsui häntä hänen etunimellään. ’Väinö. Kuka voi olla niin julma lasta kohtaan, että nimeää hänet Väinöksi?’, hän mietti. Eikö hänen vanhemmillaan ollut mielikuvitusta vai halusivatko he jo ristiäisistä lähtien tehdä hänestä naurettavan? Miksi häntä ei voinut nimetä jollain uljaalla ja historiallisella kuninkaallisella nimellä kuten Frans, Carl tai Friedrich? Olisihan hänen isovanhemmistaan löytynyt vaikka millaisia upeita nimiä kuten Aleksanteri tai Gustav, mutta ei. Hänelle piti antaa nimi Väinö Kalervo Mikael. Tuota Mikael nimeä hän olikin käyttänyt englanninkielisenä muunnoksena keksiessään itselleen aliaksen nuorten chat-palstalle; MichaelTheFirst. Tuosta käyttäjänimestä häntä ei varmasti tunnistettaisi ja hän saisi rauhassa keskustella muiden ikäistensä kanssa netissä. Kavereita kun hänellä ei tässä valtakunnan nurkassa ollut. ”Mitä se Väinö taas unelmoi? Ruokaa suuhun kuin olisi jo!” Neiti Neuvosen äkäinen ääni havahdutti hänet ajatuksistaan ja hän automaattisesti korjasi asentoaan tuolissa. Olihan ruokailua harjoiteltu pienestä pitäen ja hän oli oppinut, että yleensä kun hänelle puhutaan ruokapöydässä, se tarkoitti moitetta hänen ruokailutavoissaan. Ainakin opetusmalli oli juurtunut syvälle selkärankaan, mutta positiivisia muistoja se ei herättänyt. Yrittäessään pyydystää puoliraakoja, tai virallisemmin al dente, kasviksia täydellisen epäergonomiseen haarukkaansa, hänen ajatuksensa harhailivat takaisin lapsuuteen. Oli hänellä lapsena ollut ystäviä, tai niin hän ainakin kuvitteli. Niistä ajoista, jolloin hän leikki kuninkaanlinnan pihalla palvelijoiden lasten kanssa, oli kulunut jo vuosia, eikä hän ollut enää varma, mitkä niistä muistikuvista olivat oikeita, ja mitkä olivat hänen mielikuvituksensa tuotetta. Kun hän väitti muistavansa linnan takana olevaan tammeen ripustetun keinun, neiti Neuvonen sanoi: ”Älä höpötä omiasi. Ei siellä ole koskaan mitään keinua ollut”. Oliko hän lapsena keinunut siellä Mikon, Liisan tai häntä neljä vuotta vanhemman Taavin kanssa vai ei? Tuntui, kuin menneisyyttä pyyhittäisiin pois sitä mukaan, kuin hän vanheni. Ainoa henkilö, jonka olemassaolosta hän oli enää varma, oli tuo pöydän toisella puolella suu mutrussa kasviksia syövä neiti Neuvonen. Suuressa ruokasalissa kuului vain Kuningas Väinö Ensimmäisen ja hänen lastenhoitajansa ruokailuvälineiden hiljainen kolahtelu ruusuposliinisia lautasia vasten.

Luku I, osa 3. Kuningas ilman kuningaskuntaa - King without a kingdom

Ovet olivat massiiviset, lähes neljä metriä korkeat pariovet, joiden yläpuolella oli puoliympyrän muotoinen kauniisti koristeltu kohokuva. Ovien täytyi olla raskaat, sillä ne olivat täyttä puuta ja kaikki upeat kaiverrukset oli koristeltu kullalla. Jättimäiset saranatkin oli koristeltu näyttämään joltain menneisyyden merkittävältä tapahtumalta, jossa mahtavat aateliset suojelevat valtiota voimakkailla käsillään pitäen vainoojat oven ulkopuolella. Ovien täytyi olla jonkun ovien valmistajan elämäntyö, niin valtavasti niiden tekemiseen on nähty vaivaa vuosisatoja sitten. Mutta nyt nuo saranoina toimivat kädet eivät pitäneet vihollisia ulkona vaan häntä sisällä. Noissa ovissa oli hänen valtakuntansa raja. Niiden tällä puolella hän oli kuningas, hallitsija, ja toisella puolen hallitsi tasavaltaa hallitus. Hänen ei edes sallittu kulkea noista suuruutta kuvaavista paraatiovista, vaan hänen täytyi käyttää samaa sivuovea, joka kuningaskunnan aikaan oli ollut palvelijoiden ovi. Pieneksi oli käynyt hänen valtakuntansa, se samainen metsien verhoama ylpeiden ihmisten valtakunta, jota hänen isänsä vielä muutama vuosi aiemmin oli suurella ylpeydellä hänelle esitellyt. Kaikkialla, minne he olivat menneet, oli kansaa kerääntynyt tervehtimään heitä iloisina. Nyt jos hän edes vilkaisi tuon palvelijoiden pienen valkoisen parioven taakse, häntä mulkaistiin oudosti, aivan kuin he kysyisivät häneltä ’no mitä nyt?’. Hänen isänsä hartiat olivat aina näyttäneet niin mahtavilta ja leveiltä, kuin ne olisivat kyenneet kantamaan koko maan kaikki murheet ja viskaamaan ne Etelämereen. Hänen omat hartiansa eivät pitäneet selässä edes koulureppua vaan aina toinen remmi roikkui käsivarrella. Outoa sinänsä, että hänelle oli lapsena pitänyt saada koulureppu, kun hän oli kuitenkin kotiopetuksessa. Olihan siitä toki saatu komea valokuva otettua, kun hän ikään kuin aloitti koulutiensä viisivuotiaana, vaikka ainoa muutos aiempiin päiviin oli siinä, että lastenhoitaja neiti Neuvosesta tehtiin myös opettaja neiti Neuvonen. Jossain noiden ovien tällä puolen oleskeli tuo samainen neiti Neuvonen, josta hänen kruunajaistensa jälkeen oli tehty neuvonantaja neiti Neuvonen. Lastenhoitaja/opettaja/neuvonantaja neiti Neuvosella oli oma asunto alemmassa kerroksessa, mutta yleensä hän kulutti aikaansa täällä linnan toisessa kerroksessa, jossa oli tuoretta kuningasta lapsena hoitanut ja opettanut. Olihan täällä toki tilaa. Kaupungin keskustan neliöhinnoilla laskettuna hän asui melkoisessa luksuskämpässä. Oli neljä vessaa ja kolme kylpyhuonetta. Pari makuuhuonetta oli jätetty nukkumistiloiksi hänen oman makuuhuoneensa lisäksi ja lisäksi oli kirjastohuone, työhuone, ruokahuone ja muutama muukin huone, eikä yksikään niistä ollut kovin pieni verrattuna neiti Neuvosen asuntoon. Ei hän ollut edes vaivautunut selvittämään kuinka paljon neliöitä tässä hänen jäljelle jääneessä valtakunnassaan oli, mutta sen hän tiesi, että verrattuna kaupungin ällistyttävän pieniin perheasuntoihin, neliöitä oli PALJON. Ja hänelle oli jäänyt kuninkaanlinnasta hallittavaksi vain itäsiiven yläkerta. Hän koetti mielessään laskea, montako perheasuntoa kuninkaanlinnaan saisi mahtumaan, mutta lukuun ottamatta neiti Neuvosen asuntoa ja keittiötä, hän ei ollut käynyt linnan alemmissa kerroksissa, eikä siten osannut hahmottaa linnan todellista kokoa. Tähän oli siis huvennut hänen valtansa rajat. Hän oli kuningas ilman kuningaskuntaa. No, ainakin hänellä oli kämppä kaupungin keskustassa merinäköalalla.

Luku I, osa 2. Norsu - Elephant

Hän vihasi sairastamista. Hän vihasi sitä, miten mitätön kuumeilu sai hänet tuntemaan itsensä voimattomaksi. Hän vihasi sitä, miten kurkkukipu teki hengittämisen vaikeaksi. Hän vihasi sitä, miten yskiminen sattui rintaan. Hän vihasi sitäkin, miten ruoka muuttui mauttomaksi sairastaessa. Mutta ennen kaikkea hän vihasi sitä, miten hän ärsyyntyi pienestäkin asiasta ollessaan sairas. Ja hän oli ollut sairas KAUAN! Hän ei muistanut milloin tämä kaikki oli alkanut. Hän vain muisti olleensa jatkuvasti kipeänä ainakin siitä asti kun hänen isänsä oli kuollut. Ja siitähän oli jo vuosia. Lääkäri kävi kolme kertaa viikossa ja teki aina samat testit. Mitään ne eivät kuitenkaan kertoneet, mutta aina se puoskari löysi uusia lääkkeitä määrättäväksi. Hänet lähetettiin jopa Sveitsiin kylpylään hengittämään parantavaa vuoristoilmaa, mutta hän sai sieltä vain keuhkokuumeen ja tuli entistä kipeämpänä takaisin. Että se puoskari ärsytti häntä. Hän tökki ruokaa haarukallaan. Keittiö oli viime vuosina muuttanut ruokalistojaan ahkerasti ja hänelle tuotiin välillä hyvinkin erikoisia ruokia, joista hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Nytkin hänen edessään oli perunamuusia, vihanneksia sekä pieniä pyöreitä lihasta tehtyjä palloja, jotka kuulemma olivat Ruotsissa suorastaan kansallisherkku. Eikä hän kyennyt maistamaan juuri mitään, mikä ärsytti häntä suuresti. Vielä enemmän häntä ärsytti ruokailuvälineet, jotka olivat olleet katettuna väärään paikkaan pöydässä. Hänen paikkansa oli aina ollut ikkunan puolella keskellä, ja nyt ne oli katettu oven puolelle. Että se ärsytti! Kaiken lisäksi ruokailuvälineet oli asetettu väärälle etäisyydelle lautasesta. Kaikelle oli tarkat paikat ruokapöydässä ja niitä tuli noudattaa! Palvelun taso oli selkeästi laskenut ja se ärsytti häntä. Hän koetti leikata vihanneksia veitsellä, mutta eihän siitä mitään tullut, sillä veitsessä ei ollut juurikaan terää, ja sehän oli ärsyttävää. Kun ruokailuvälineet oli aikanaan päätetty vaihtaa kotimaisiin tuotannon tukemiseksi, hän oli kysynyt veitsien tylsyydestä hovimestarilta. Kuulemma Soomessa ei tehty teräviä ruokailuvälineitä siksi, että haluttiin suojella kansalaisia mahdollisilta leikkuuhaavoilta. Tiettävästi kotimainen tuotanto ei ole siitä yhtään kasvanut vaan ihmiset toivat ruokailuvälineitä ulkomailta. Se oli ärsyttävää. Hän luopui yrityksestä syödä ruokansa loppuun, sillä hän pelkäsi liian suurten vihannesten palasten sattuvan kurkkuun nieltäessä. Ruokailuyritys oli saanut hänet hyvin ärtyneeksi. Hän tuijotti salin päädyssä olevaa valtion virallista vaakunaa. Punaiselle taustalle oli suurella tarkkuudella piirretty norsu, jolla oli värikkäin jalokivin ja kukin koristellut päähine sekä loimet. Kohotetussa kärsässään se piteli keskiaikaista piikkinuijaa. Sitä hän ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi vaakunaan oli pitänyt valita juuri norsu. Kun hän oli sitä kysellyt, ei siihen löytynyt keneltäkään varmaa vastausta. Joku oli arvellut, että sillä haluttiin symboloida Soomen kansan ominaisuuksia. ”Kyllä varmaan, jos ominaisuudet ovat pitkä muisti ja pienet aivot”, hän arveli. Aina tunnuttiin muistelevan sitä, miten hyvin asiat olivat ”silloin ennen”, mutta kukaan ei keksinyt, miten asiat saataisiin nykyään toimimaan yhtä hyvin kuin ”silloin ennen”. Että tuo norsu ärsytti häntä. Näillä leveysasteilla ei yksikään norsu selviäisi hengissä luonnossa, sillä kesätkin olivat viileämpiä kuin Afrikan talvet. Olisivat edes valinneet afrikkalaisen norsun eikä tuollaista repalekorvaista intialaista norsua. Häntä ärsytti niin, että hän päätti mennä takaisin nukkumaan.

Luku I, osa 1. Kukka - Flower

Luku I, osa 1.

Siinä se seistä törrötti keskellä pihaa. Se ei kuulunut siihen. Se oli täysin ympäristöstä poikkeava, suorastaan häiritsevän erilainen. Se oli kuin roiskaisemalla sotkettu maisemamaalaus. Kuin punainen aaltoviiva tekstinkäsittelyohjelmassa. Että se häiritsikin pahasti silmää! Aivan kuin se olisi ilkkunut hänelle, ”tässä minä olen etkä sille mitään voi”. Hän tuijotti sitä sisäisesti kiehuen, omaa voimattomuuttaan kiroten. Miten jokin noin mitätön asia voikin ottaa niin pahasti päähän? Ehkä se itsessään ei ollut syy siihen, että se niin pahasti hänen sielunrauhaansa häiritsi. Ehkä syy oli enemmänkin siinä, että hän oli vasta alkanut ymmärtämään omaa voimattomuuttaan tämän kaiken edessä. Voimattomuutta? Mutta hänhän oli KUNINGAS! Miten kuningas voi olla voimaton omassa valtakunnassaan? Miten yksi kukka – ei, ei edes kukka vaan rikkaruoho – voi olla mahtavampi kuin kuningas, jonka nurmikolla tuo keltainen pieni kasvi heilui tuulessa ympäröivää nurmea korkeampana? Hän ei vain voinut käsittää sitä. Ei olisi tarvittu kuin pieni nipsaus saksilla, tai peukalo-etusormiote, ja tuo häiriötekijä olisi poistettu näköpiiristä. Mutta ei. Hän ei voinut muuta kuin voimattomana tuijottaa tuota naurettavaa pikku kasvia ikkunan takaa. Tai niin hänelle ainakin väitettiin. ”Enkö voisi vain käydä itse repimässä tuota kukkaa pois nurmikolta?”, hän oli kysynyt. ”Ette voi”. Vastaus oli yhtä tylyn kuuloinen kuin se oli lyhytkin. Ei mitään hänen arvoaan korostavaa ilmaisua kuten ’Teidän Korkeutenne’, ei edes mitään sanaa, joka olisi osoittanut vastaajan ymmärtävän hänen tilanteensa absurdiutta, kuten ’valitettavasti’. ”Ette voi”. Siinä kaikki. Hän oli jo lapsuudestaan tottunut siihen, että lastenhoitaja/kotiopettaja, joka nyt oli myös hänen virallinen neuvonantaja, ei sanoja tuhlaillut. ”Vain itsestään epävarma ihminen puhuu puhumisen vuoksi”, oli hänellä tapana sanoa. Ei hän ollut sitä koskaan tarkentanut sen enempää vaikka prinssi, nyt siis kuningas, oli sitä tivannut. ”En ymmärrä mitä tarkoitatte neiti Neuvonen”. ”Ymmärrät sitten vanhempana”, oli vastaus. Ehkä hän ei ollut vielä tarpeeksi vanha, vasta kaksikymmenvuotias pikkupoika. PikkuKUNINGAS! No, oli hän sitten pieni tai iso, tarpeeksi hän ei kuitenkaan ollut, että olisi saanut laiskan puutarhurin liikkeelle poistamaan tuo keltaisen kukanretaleen hänen nurmikoltaan. Vaikka kyseessä olikin kuninkaallinen puutarha, oli puutarha rajattu hänen valtansa ulkopuolelle. Oikeastaan hän ei edes tiennyt, mihin hänen valtansa ulottui. Olihan hänet toki kruunattu Soomen kuninkaaksi, mutta valta oli Soomen kuninkaallisessa tasavallassa hallituksella. Kuninkaallinen tasavalta. Mitä ihmettä se oikein edes tarkoittaa? Ei ollut kirjaa heidän valtavassa kirjastossaan, josta olisi voinut siitä lukea. Asia oli niin uusi, ettei siitä löytynyt tietoa edes internetistä, vain maininta pienen Soomen kuningaskunnan perustuslain muutoksesta kansanäänestyksen jälkeen. Valtio oli niin mitätön tekijä maailmassa, ettei sitä ole mainittu edes CIA:n World Factbook sivuilla. Tämän kahden sekavan vuoden aikana, jolloin kuningaskunta muuttui kuninkaalliseksi tasavallaksi, hänelle oli selvinnyt lähinnä se, että hän ei saa tehdä puutarhassaan mitään, mitä puutarhuri ei salli. Niin pieni oli tämä kuningas.