Luku I, osa 9. Autonkuljettaja - The Driver

Hän istui ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan keittiön pienen sivupöydän äärellä syömässä aamupalaa, kuten oli tehnyt lähes säännöllisesti jo parin kuukauden ajan. Aamuvuorossa oleva keittäjän apulainen oli tuonut aamupalatarpeet pöytään, mutta siihen palvelu jäi. Väinö oli itse joutunut opettelemaan, kuinka leipä paahdetaan hassussa paahtimessa, jossa leipä laitetaan päälle kuin liukuhihnalle, joka imaisi leivän hitaasti sisäänsä ja sylkäisi paahdettuna alapuolelta lautaselle. Ensimmäisellä kerralla hänen piti pidätellä itseään, ettei olisi työntänyt leipää - ja samalla sormiaan - syvemmälle laitteeseen, niin hitaasti se leipää kuljetti. Nyt hän osasi jo käyttää tuoremehupuristinta ja kahvinkeitintäkin. Kahvia oli onneksi yleensä valmiina siihen aikaan, kun hän alakertaan hiipi, ei hän siitä niin hyvää saanut aikaiseksi kuin keittäjät. Kaukaisilta tuntuivat jo ne päivät, kun heille kannettiin aamupala makuuhuoneeseen hopeatarjottimella. ”Kaikki on nyt paremmin kun olemme kuninkaallinen tasavalta”, hänelle toistettiin useasti, mutta hän ei osannut sanoa, kenen kannalta asiat ovat nyt paremmin. Keittiön ikkunat olivat kapeita ja korkeita, ja vaikka keittiössä oli hänen mielestään tehokas ilmastointi, ikkunoita tunnuttiin pidettävän auki aina kun sää sen salli. Nytkin hän katseli avonaisesta ikkunasta pihalle, kuinka kevyt tuulenvire värisytti pensaita ja kuunteli, kuinka kaupungin liikenteen melu kasvoi ihmisten suunnatessa töihin. Hän havahtui ajatuksistaan tajutessaan, että koko tämän ajan, jonka hän oli katsellut pihan pensaita, siellä oli seissyt joku. Tarkemmin katsottuna se joku näytti olevan mies, joka oli pukeutunut tummansiniseen pukuun ja koppalakkiin, ja poltteli rauhallisesti tupakkaa rappukaiteisiin nojaten. ”Kukakohan tuo oikein on?”, hän ajatteli mielessään, kun kylmä tuulahdus kertoi jonkun astuneen keittiön ovesta sisään. -Neiti Neuvonen, kuka on tuo mies tuolla ulkona? -Teidän autonkuljettajanne. -Onko minulla autonkuljettaja? -On. -Onko minulla siis autokin? -Ei ole. -Mihin minä tarvitsen autonkuljettajaa, jos ei minulla ole autoakaan? -Kuljettamaan teitä virallisissa tilaisuuksissa. -Mutta juurihan te sanoitte, ettei minulla ole autoa. -Ei olekaan. -Millä hänen sitten on tarkoitus minua kuljettaa? -Valtio järjestää auton. -Enkö minä voisi itse ajaa, jos minulla olisi auto? -Ette voi. -Miksi en? Onhan minulla ajokorttikin. -Se ei ole soveliasta. -Mitä autonkuljettajani tekee silloin, kun minua ei tarvitse kuljettaa? -Hän on valmiudessa. -Ai mitä varten? -Jos teitä tarvitsee kuljettaa. Jotenkin Väinöstä tuntui, ettei tämä keskustelu johtaisi mihinkään ja hän jäi mietteissään katsomaan ulos ikkunasta, kuinka kuljettaja sytytti toisen tupakan. ”Mihin minä oikein kuljettajaa tarvitsen, onhan minulla omakin ajokortti?”, hän tuumaili. Sen ajokortin hän oli kyllä saanut käytännössä tyhjästä, sillä kukaan ei silloin tarkistanut kirjallista koetta, ja ajokoekin oli melkoisen epäonnistunut, mutta hänen suoritustaan vain kehuttiin. Siihen aikaan kuninkaallisilla oli vielä valtaa kansaan ja hänellä valtaa päättäjiin, sillä hän joutui käyttämään kaikki 16-vuotiaan teinin temput, kunnes hänen isänsä suostui päästämään hänet ajo-opetukseen. Eikä hän ollut juurikaan ajanut autoa kolaroituaan isänsä urheiluauton heti ensimmäisenä päivänä. Mutta heränneestä ajatuksesta hän ei halunnut luopua. -Jos minä kuitenkin ottaisin isäni auton käyttöön, ja kuljettaja sekä auto voitaisiin vuokrata aina tarvittaessa. Tällöin voisimme luopua omasta kuljettajasta kokonaan. -Se ei valitettavasti käy. -Miksi ei? -Ensinnäkään teillä ei enää ole isänne autoa. -Kuinka niin? Tuollahan sen tallissa pitäisi olla! -Kaikki kuningaskunnan omaisuus siirtyi tasavallan omistukseen perustuslain muutoksen myötä, myös isänne autot. -Ainahan sitä voi uuden auton ostaa. Sanoitte ”ensinnäkin”? -Kuljettajaa ei voida irtisanoa. -Miksi ei? -Hänellä on irtisanomissuoja. -Mikä suoja?? -Irtisanomissuoja. Kaikille kuningashuoneen työntekijöille myönnettiin irtisanomissuoja. Heitä ei siis voi erottaa. -Kai siihen jokin takaraja laitettiin? -Ei itse asiassa laitettu. -Kuka ihme tuollaisen sopimuksen on mennyt hyväksymään? -Äitinne ollessaan valtionhoitaja. Väinö oli menettänyt ruokahalunsa. Hän oli kuvitellut saavansa hallittavaksi kuningaskunnan rajoitetuin oikeuksin, mutta joka päivä hän löysi uusia outouksia nykyisestä järjestelmästä, joka tuntui vievän häneltä vähätkin oikeudet. Mitä kaikkea olikaan tapahtunut niinä hulluina vuosina, jolloin kuningaskunta ajelehti ilman kunnollista valtionjohtoa? Hän todellakin tarvitsi apua tämän kaiken ymmärtämisessä, eikä hänen lastenhoitajansa ollut oikea ihminen auttamaan. Ja kumpi oli lopulta oudompaa, Soomen valtiomuoto, vai se, että neiti Neuvonen teititteli häntä?