torstai 29. lokakuuta 2020

Luku I, osa 10. Salainen Palvelu - Secret Service

Pöytä oli oikeastaan lievä pettymys kaiken tapaamista edeltävän jännityksen jälkeen, jonka kutsu saapua kuulusteluihin oli aloittanut. Pöytä oli aivan tavallisen, puunvärisen työpöydän näköinen; tietokone näyttöineen toisessa reunassa, vastakkaisessa reunassa pari lokerikkoa, joista kurkisti sekalaisia papereita, keskellä tummanharmaa kirjoitusalusta, jota vasten nojasi kaksi suurta kouraa, jotka pitelivät vaaleanruskeata kansiota. Väinön puolella pöytää oli sentään näkösuojana levy, joka esti näkemästä vastapäätä istuvan miehen jaloista kaiken muun, paitsi mustien kenkien kärjet. Huone oli vaatimattoman kokoinen, ehkä noin kolme kertaa neljä metriä, ja kalustettu hyvin askeettisesti, lähinnä liukuovilla varustetuilla arkistokaapeilla. Tavanomaiseksi voisi sanoa myös kansiota pitelevää miestä; kulmikkaat kasvot, leuassa heikosti erottuva sänki, lyhyet tummanruskeat hiukset tarkasti jakaukselle kammattuna. Mitään muuta mieleenpainuvaa ei noissa kasvoissa ollut. Ääni sen sijaan herätti kunnioitusta, jopa hieman pelkoa. ”Te siis sanotte olevanne itse tämä henkilö?” Kysymys vyöryi päälle kuin kaukainen ukonjyrinä. Se ei noudattanut tyypillistä kysymyslauseen lopussa kohoavaa sävelkulkua, vaan painotus sai sen kuulostamaan enemmän syytökseltä. Kysyjä oli mahdollisesti työstään johtuen tottunut esittämään enemmän väitteitä kuulusteltaville kuin kysymyksiä, jotka olisivat saattaneet paljastaa, ettei hän tietänytkään totuutta, vaan ainoastaan epäili. Lievä vasemman kulmakarvan kohoaminen kuitenkin paljasti Väinölle sen olevan kysymys. ”Halusin esiintyä keskustelupalstoilla incognito,” hän vastasi. ”Inko-mikä?” Nyt intonaatio oli voimakkaasti loppua kohti nouseva. Toisiaan kohti rypistyneet kulmakarvat nousivat keskellä hassusti pystyyn. Väinö huomasi ihmettelevänsä, miten tuo salaisen palvelun kuulustelija kykeni pitämään kasvonsa muuten täysin ilmeettöminä ja muuttumattomina. Hänen päässään kävi nopeasti ajatus, että se voisi olla kätevä temppu osata esimerkiksi hallituksen esittelyissä. ”Tarkoitan, että halusin esiintyä anonyyminä.” Kuulustelijalla ei karvakaan, mistä Väinö tiesi, että valitsi jälleen väärän sanan, mikä vaati pikaista korjaamista: ”Eli en halunnut, että kukaan tunnistaisi minua noilla keskustelupalstoilla.” ”Eli sinä väität olevasi tämä Michael the first.” Kuulustelija lausui nimimerkin huolitellun hitaasti, kuin varmistuakseen, että lausuu sen varmasti ymmärrettävällä englannin kielellä. ”Kyllä. Valitsin itselleni tällaisen pseudonyymin, eli aliaksen, siis nimimerkin. Ajattelin, että häntä ei osata yhdistää minuun.” ”Ketä häntä?”, kuului monotoninen kysymys, ja tässä vaiheessa Väinö koki, ettei keskustelun toinen osapuoli ollut se Salaisen palvelun penaalin terävin kärki. Muutenkin koko ajatus Salaisesta palvelusta tuntui kovin nurinkuriselta. Nimenä osaston nimi oli kyllä kovin loistelias, suorastaan herättää mielikuvia agenttiseikkailuista, mutta se ei ole kovin salainen nimi. Itse asiassa, kun Väinö saapui määrättyyn osoitteeseen kaupungin keskustassa, hänen katseensa kiinnittyi ensin oven vieressä olevaan suureen plakaattiin, jossa luki ”Soomen Salainen Palvelu – Soome Secret Service”. Aika salaista. ”Käyttäisivät edes lyhenteitä, kuten MI5 tai KGB tai CIA”, hän ajatteli. Aulassa oli seinällä taulu, josta pystyi näkemään työntekijöiden nimet ja toimistojen sijainnit. ”Vakoilua helpottamaan varmaankin”, mutisi Väinö ja puisteli päätään. Mutta Väinö ei tuntenut asian taustoja. Maailmansotien välillä oli hetki, joka oli vakoojien kulta-aikaa Soomessa. Sijaintinsa vuoksi Soome oli otollinen paikka käytettäväksi etappina vakoilumatkoilla. Lisäksi Soomen perinteisiin on vähintäänkin keskiajalta lähtien kuulunut ongelmien välttely. Valtio on kääntänyt suuntaa kuin tuuliviiri ja kumartanut aina suurimman uhan suuntaan. Niinpä eräästä pääkaupungin perinteikkäästä ravintolasta tuli lopulta paikka, jossa eri valtioiden vakoojat saattoivat turvallisesti tavata toisiaan, Soomen edustajat mukaan lukien. Toimintaa ei ollut tarpeen peitellä, kirjekuoret ojennettiin suoraan pöydän yli, ja vihollismaiden agentit saattoivat ryypätä keskenään yömyöhään jakaen toisilleen sellaista tiedustelutietoa, mitä pitivät omalta kannaltaan soveliaana. Kun tähän lisätään Soomen valtion jatkuva pyrkimys avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikessa sen toiminnassa, ei pidetty enää tarpeellisena peitellä omien vakoojien henkilöllisyyttä. Olihan ne kaikilla tiedossa jo muutenkin. Jopa alun perin vakoilutoiminnan peiteyksikkönä käytetty Kalastustalouden suunnittelutoimisto, poistettiin valtion virastoista, ja sen rakennus muutettiin Salaisen palvelun toimistoksi. Olihan se toisaalta ollut melko outoa, että näin pienellä valtiolla oli lähes sata henkeä työllistänyt suuri toimisto keskellä pääkaupunkia, kun päätoimisia kalastajiakaan ei ollut niin montaa. ”Siis kuka on tämä ’hän’, josta te puhuitte?” Kuulustelijan otsaan ilmestyi uusi ryppy kuin osoittaen, että nyt hän pohti kuulemiaan asioita vielä kovemmin. ”Käytin tässä itsestäni puhuessa kolmatta persoonaa. Näinhän teki tietääkseni myös Julius Caesar.” ”Ja kuka tämä Julius taasen on?” Kuulustelijan äänen voimakkuus kohosi hieman samalla, kun hän suoristi ryhtiään, vaatimattoman näköisen puutuolin narahtaessa. ”Hän oli entinen valtiomies ihan, mutta hän on jo kuollut.” Väinö vastasi ärtyneenä hieman liian nopeasti ajattelematta tarkemmin sanojaan. ”Ja mihin hän kuoli?” Ei, kuulustelija ei ollut se terävin kynä, pikemminkin liitutaulun liitu, Väinö ajatteli, ja korotti jo itsekin ääntään vastatessaan: ”Hänet puukotettiin. Oma poikakin osallistui tähän rikokseen.” Tässä vaiheessa Väinön järki painoi jarrua minkä pystyi. Kuulustelijan silmät olivat suurentuneet ja hän otti tyhjän paperin eteensä, johon oli aikeissa alkaa raapustamaan muistiinpanoja. ”Mutta rikos on tapahtunut kauan sitten ja syyllisetkin ovat saaneet rangaistuksensa”, Väinö ehti nopeasti lisäämään. Salaisen palvelun mies näytti kovasti pettyneeltä. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän ympäripyöreästi selosti, miten ja miksi he olivat kiinnittäneet huomiota Väinön kommentteihin sosiaalisessa mediassa. Häntäkin siis tarkkailtiin. Jatkossa Väinö miettisi tarkkaan, mitä uskaltaa somessa kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti